OIKEIN HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!!!!!!!!!!!

Minä juhlin tänään pakkaamalla tavaroita ja menemällä aikaisin nukkumaan. Huomenna aamulla ennen kuutta lähden matkalle. Palaan takaisin myöhään sunnuntai-iltana.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Kuunnellut joululauluja ja unelmoinut joulusta jossakin lapissa tunturin juurella sijaitsevassa hirsimökissä, nojatuolissa takan edessä hyvä kirja ja teemuki kädessä kun ulkona paukkuu kunnon pakkanen. Olisi se niin upeaa. Vaan ei taida ainakaan ihan lähivuosina toteutua.

Oli pakko katsoa The joulukalenteri subtv:ltä. Kymmenen vuotta sitten katsoin sen ensimmäisen kerran. Sen jälkeen veljen videokasetilta joskus katsonut. Vieläkin muistan vuorosanat siitä. Ainakin tästä ensimmäisestä jaksosta muistin. Vaikea ajatella että se tuli tv:stä ensimmäisen kerran tosiaan kymmenen vuotta sitten. Kuulostaa hirmu pitkältä ajalta. Mihin se aika on mennyt? Huhhuh...

Joulukuun kunniaksi vaihdoin myös sivupohjan taas. Rakasta lumisadepalloja.

Mutta, oli minulla jotain asiaakin. Tiedä kiinnostaako ketään mutta väliäkö hällä. Eli siis, vanhempieni lemmikki, sateenkaariboa, on nyt ollut muutaman päivän teillä tietymättömillä. Jotenkin oli päässyt kenenkään huomaamatta luikertamaan ulos terraariostaan ja nyt voi siis olla ihan missä vaan. Etsinnöistä huolimatta ei ole löytynyt. Ei vaikka on yritetty houkutella herkkupalalla, eli rotanpoikasella. Paree pitää jalat irti lattiasta. En alunperinkään pitänyt ajatuksesta käärmeestä sisätiloissa, en ikinä itse olisi voinut sellaista ottaa. Parempi kuitenkin oli kun se pysyi tuolla lasiseinien sisällä. Hirvittää ajatuskin että jonain kauniina päivänä se luikertaa vastaan jostain nurkan takaa....yök.

Huomenna on sen kurssin päättäjäiset. On se hyvä että se loppuu, ei siitä ole isommin hyötyä ollut, tänäänkin käytiin jossain tutustumisretkellä, kolmessa paikassa käytiin enkä ymmärtänyt mistään mitään. Olen kai oikeasti tyhmä. Jotain projekteja ne olivat mutta ei hajuakaan muusta. Sain lisäksi työkaverilta viestejä että kuulemma minua tarvittaisiin töissä, hirmu kiireellä saanut yksi ihminen mennä, hyvä kun kuulemma on kerennyt jonkinlaisen ruokatunnin pitää. No ensi viikolla pääsen avuksi taas.

Väsyttää, tahtoisi nukkua sata vuotta putkeen. Ainakin. Mutta olen taas alkanut nähdä painajaista, parina yönä se yksi ja sama uni, jossa pikkulapsi jää talomme kohdalla bussin alle. Auto jatkaa matkaansa, lapsen huuto kuuluu sisälle taloon kuin hän olisi vieressä ja verilammikko laajenee laajenemistaan...sitten herään. Ei houkuttele nukkumaan.

jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut

ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan

tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää

en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin

olet joka ikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut

oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
vuoteeseeni kuvitellut
sulle kadulla puhunut

hiljaisuutena öissä
ääriviivoissa pihakoivun
ilman sua oon kuin vöissä
ilman sua lakastun

saanhan susta kiinni pitää
vaikken sua oikeesti enää nää

en tahdo irtikään päästää
siis ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin

olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut

oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa

kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa

olet jokaikinen yön ääni
osa lempeää valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa

oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

-Kaija Koo-

On taas alakuloinen olo. Alakuloinen ja yksinäinen. Silloinkin kun ympärillä on ihmisiä. En tiedä miksi mutta on kuitenkin.

On mukava keksiä mielessään itselleen ystäviä, ihmisiä joille oikeasti merkitsen paljon, ihmisiä jotka merkitsevät paljon minulle. Ei ole kuitenkaan mukavaa palata kuvitelmista todellisuuteen, tähän yksinäisyyteen......

Olen vielä tämän viikon kurssilla josta minulle ei ole ollut mitään hyötyä. Olen ottanut sen siltä kannalta että ainakin näen ihmisiä. Muttei sekään auta tähän. Ei sielläkään ole ketään jonka kanssa voisin kuvitella olevani tekemisissä kurssin ulkopuolisessa elämässä. Olemme kuitenkin niin erilaisia vaikka meissä on jotain samaakin, liian vähän samaa. Toiset ovat niin itsevarmoja, tietävät kaikista asioista paljon enemmän kuin minä...vaikka yritän esittää itsevarmaa, oikeasti tunnen itseni taas maailman tyhmimmäksi olennoksi ja tekee mieli pyytää taas anteeksi syntymääni.

Kurssin päättäjäiset ovat perjantaina, ensi viikolla palaan takaisin töihin. Siellä minulla on paras työkaveri mitä milloinkaan olen tavannut, silti sekään ei innosta. Mieluiten katoaisi taas jonnekin, muuttuisi näkymmättömäksi, lakkaisi olemasta. Mikään ei taas kiinnosta. Tahtoisin vain olla omissa oloissani ja silti, samalla kaipaan aitoa ystävää, ihmistä joka oikeasti välittäisi minusta juuri sellaisena kuin olen. Kuulostaa taas typerältä ja ristiriitaiselta ja kai sitä onkin....

Miksi on pakko olla olemassa?

-Kaija Koo-

Omistettu eräälle ihmiselle jota en voi unohtaa vaikka emme yhteyksissä ole olleet enää aikoihin.

Viime yönä huomasin ettei ehkä kannata katsella keskellä yötä Frendien vanhoja jaksoja. Sitä alkaa miettimään, miksi ei ole onnistunut hankkimaan oikeaa elämää. Tai ehkä se oikea elämä meni jossain vaiheessa ohi enkä edes huomannut...Ja ehkä ei kannattaisi yöllä kuunnella Kaija Koota....

Ensi viikon olen taas töissä koululla ja sitä seuraava viikko menee taas kurssilla. Joku siellä heitti jo ilmaan ajatuksen että otetaan kaikkien yhteystiedot ylös ja kurssin jälkeen pidetään jossain vaiheessa kokoontuminen, vaihdetaan kuulumisia jne. ikäänkuin luokkakokous. Ainoaankaan luokkakokoukseen en vielä ikinä ole osallistunut mutta nyt tuntuu että olisi hienoa kokoontua tuon ryhmän kanssa vielä kurssin jälkeenkin. Todella mukavia ihmisiä.

Isänpäivän kunniaksi annoion isälle dvd:n, Creepshow 2:sen. Siihen liittyy eräs muisto yläaste-ajoiltani, kun se tuli eräänä yönä telkkarista. Minä olin silloin silmätulehduksessa ja me isän kanssa katsoimme yhdessä telkkaria yöllä kun muut jo nukkuivat. Se onkin varmaan ainoa asia mitä olemme tehneet kahdestaan. Se on yksi parhaista muistoistani. Niinpä ajattelin että se olisi sovelias lahja. Kuka tietää, ehkä vielä jonain yönä otamme uusiksi ja katsomme sen ihan kahdestaan muiden nukkuessa.

OIKEIN HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE ISILLE!

Eilen illalla harrastin pitkästä aikaa puhelinterrorismia, eli soittelin kaikille joiden kanssa en ollut jutellut moneen kuukauteen. Ihmeen hyvin silti juttua keksittiin, vaikka olin ensin pelännyt että viime kerrasta niin kauan ettei enää osaa puhua mitään. Ihan mukava ilta oli kyllä.

Ja mikä kaikkein parasta, meille on yön aikana satanut lunta :) :) :) Ja koko ajan sataa lisää. Aivan mahtavaa. Kyllä sitä on taas jo odotettukin. Taidan tästä mennä ulos kokeilemaan vieläkö osaan tehdä lumipalloja ja osunko niillä vielä pihan isoon mäntyyn :) Rrrrrrrrrrrakastan lunta :)

Sen verran ottaa kyllä kaikki päähän ja masentaa vieläkin että ostin sitten oikein kunnolla suklaata. Ja minun kun piti päästä siitä eroon lopullisesti. Se on minulle kuin huumetta. Aina kun tuntuu liian pahalta, ei kun suklaata ostamaan. Eikä se ole mikään pieni määrä. Olen tässä kolmen kuukauden aikana saanut painoa ihan kiitettävästi putoamaan, mutta nyt sitä on varmaan tullut taas takaisin ainakin jonkin verran. Sekin masentaa.

Ei mikään älyttömän kiva fiilis vaikka ihan normaalisti seurassani oltiinkin tänään. Väsyttää tuo työkin todella paljon. Nyt kadun tällä hetkellä sitä että menin allekirjoittamaan jatkosopimuksen vielä kolmeksi kuukaudeksi. Muuten huominen olisi viimeinen päivä ja saisin rauhassa piiloutua peiton alle turvaan taas. Ei vaan jaksaisi millään miään.

Kaipaisin myös kipeästi maisemanvaihdosta edes hetkeksi. Se voisi tehdä hyvää. Olla hetki jossain ihan muualla, ajatella ihan muita asioita...mutta kun se ei ole mahdollista niin turha edes haaveilla siitä. Tulee vaan entistä pahempi mieli kun haaveista täytyy palata takaisin tähän samaan....

En tiedä mitä tästä vielä tulee...

- olen niin hirvittävän väsynyt ihan kaikkeen

- en tahtoisi huomisen tulevan koskaan

- :(

Van kun on pakko lähteä, on pakko lähteä...jaksaa tai ei...ja nyt on se ei...