Siihen ikuiseen marinaan. Siihen hemmetin palopuheeseen jonka tällä kertaa piti äiti. Isä kun oli töissä. Siihen samaan vanhaan lauluun kuinka olen niin helvetin tyhmä laiska ja saamaton enkä edes käy töissä.

Vedin pari kertaa syvään henkeä ja sanoin hyvin rauhallisesti äidille että istu tuohon keittiön pöydän ääreen ja anna minulle suunvuoro. Sitten hain hänen nenänsä eteen sairaslomalapun ja kerroin hänelle miksi en käy töissä. Sanoin että saatan olla laiska tyhmä ja saamaton, mutta lääkärin mukaan olen myös vakavasti masentunut. Ja että kuitenkaan en halua asiasta täällä keskusteltavan, käyn muualla hoitamassa sen puolen, enkä tahdo sukulaisten tietävän. Pyysin ettei ihan heti soittaisi ja juoruaisi siskolleen.

Äiti luki sen lapun, katsoi minua hetken(odotin puhetta siitä miten pitäisi vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä lenkille). Sitten hän ojensi sen paperin minulle takaisin ja sanoi: "No nyt olet tyttö tehnyt ihan oikein kun olet apua lähtenyt hakemaan." Ja minä katson monttu auki osaamatta sanoa mitään.

En tiedä mikä minuun meni kun tuon hänelle kerroin. Aiemmin en ole halunnut vanhempien tietävän tästä yhtään mitään. Ehkä vain sain tarpeekseni.

Huhhuh....saa nähdä kadunko sitäkin myöhemmin. Minä odotan aina ensimmäisenä pahinta.