En ole ollenkaan sosiaalisella tuulella. En sitä ole kyllä muutenkaan, mutta nyt vielä vähemmän. Sammutin tv:n ja laitoin puhelimenkin kiinni. En jaksaisi nyt kenenkään puheita kuunnella. Ainoa mitä tunnun nyt jaksavan kuunnella on eräs cd jossa on muutama kappale jotka tuntuvat juuri nyt hyvältä kuunnella. Sitä olen kuunnellut jo useamman tunnin, uudestaan ja uudestaan. Sillä levyllä on mm. Kotiteollisuuden Satu Peikoista jonka sanat aiemmin olen tänne laittanut, sen lisäksi juuri nyt kolahtaa Apulannan Armo, Jussi Hakulisen Vieraskirja sekä CMX:n Ruoste.

Veli kyseli tulisinko hänen puolelle katsoon jotain leffoja. Ei kiinnosta. En tosin niin hänelle sanonut, jos nyt loppuviikon yrittäisi olla loukkaamatta enempää ihmisiä. Tai edes yrittäisi. Sanoin etten jaksa nyt. Lainasin DVD-laitetta hänelle, taas. Se lähes joka viikonloppu veljellä lainassa. Ajattelin että voisi vaikka antaa sen hänelle, ei tarttis koko ajan olla kytkemässä johtoja ja sitten taas repimässä niitä irti ja lainailemassa sitä. Toki mielelläni lainaan ei siinä mitään, mutta kun en jaksaisi edes kuunnella kun hän pyytää sitä.

Tahtoo vaan kuunnella tätä levyä, uudestaan ja uudestaan, aamusta iltaan, illasta aamuun. No juu. Tahtoo muutakin. On vaan vaikea käytökseni perusteella tajuta että tahtoo sitä oikeesti. Nimittäin edes yhden hyvän ja luotettavan ystävän, ihmisen joka lähtisi päivällä muuten vaan kahville kanssani, ihmisen jonkä luo voisi mennä vaikka keskellä yötä jos tuntuu ettei halua olla yksin, ihmisen joka istuu vierellä vaan hiljaa puhumatta mitään ihan vain siksi että tiedän että hän on olemassa.

Tiedän, melkoisessa ristiriidassa aiempian kirjoittamieni asioiden kanssa. Mutta en koskaan ole väittänyt olevani helposti ymmärrettävissä. En ymmärrä edes itse itseäni.

Ehkä tahtois vaan että jollain olisi edes joskus edes vähän aikaa minullekin.