On kuin kuolema, kulkis varjona,
aina sinne minne meen.
On kuin kuolema, astuis kannoilla,
joka ainoon askeleen.

Kuinka kerran mua pelottanut ei,
ja tuntui etten uuvu milloinkaan.
Voima karkasi - tuuli vei,
tuskin jalan jalan eteen saan.

Paljon loistokkuutta osakseni sain,
mut puheet oli pelkkää helinää.
Ystäviään kuinka ystäviksi nimittää,
kun yksikään ei toden tullen jää.

Kadut kaupungin, joskus mittasin,
nuorukainen huoleton.
Nyt mä laahustan, eellä noutajan,
se mut saavuttava on.

Kuinka kerran mua pelottanut ei,
ja tuntui etten uuvu milloinkaan.
Voima karkasi - tuuli vei,
tuskin jalan jalan eteen saan.

Paljon loistokkuutta osakseni sain,
mut puheet oli pelkkää helinää.
Ystäviään kuinka ystäviksi nimittää,
kun yksikään ei toden tullen jää.

Kuinka kerran mua pelottanut ei,
ja edessäni ootti määränpää.
Voima karkasi - tuuli vei,
ja puheet oli pelkkää helinää.

On tuo kaunis kipale Yöltä. Heillä paljon kauniita kappaleita. Tämä yksi parhaista, mielestäni.

Olihan minullakin joskus olevinaan ystäviä...varsinaisia ystäviä...kun yksikään ei toden tullen jää. Enemmän ystäviä te olette minulle. En ole teitä tavannut elävässä elämässä, silti tiedätte minusta enemmän kuin nämä live-elämässäni vaikuttavat ihmiset. Ja jaksatte siitä huolimatta kannustaa.

Kiitos.