Sitä makaa sängyllä jaksamatta liikahtaa. Pelkkä asennon vaihtaminen tuntuu vievän liikaa energiaa, liikaa voimia. Kättä ei jaksa nostaa. Ei yksinkertaisesti jaksa nousta ylös. Sitä tuijottaa tyhjin silmin seinää edessään tai kattoa yläpuolellaan, muttei näe niitä. Ei näe mitään. Jossain vaiheessa sitä pakottaa itsensä nousemaan, vaikka vain pikku hetkeksi. Kyllä, sitä joutuu oikeasti pakottamaan itsensä liikahtamaan, se vie kauan ja verottaa voimia uskomattoman paljon. Ja jokainen liike sattuu.

Sitä tahtoisi oikeasti lähteä, vain kadota jonnekin. Sitä on tehnyt päätöksen lähdöstä, puuttuu vain tarkka päivä ja suunta. Ei sillä, että niilläkään asioilla olisi isommin väliä, ei muuta kuin se, että tietäisi kumpaan suuntaan ensimmäisestä risteyksestä kääntyisi. Se päivä on lähellä, se tulee joka hetki lähemmäksi. Sen tuntee.

Sitä on vain niin uskomattoman väsynyt...