Teinpähän sitten niin etten nukkunut ollenkaan viime yönä. Ei kylläkään ollut tarkoitus niin tehdä. Kuuntelin tuulen ujellusta, melkoinen myrsky ollut ja on edelleen. Kääntyilin ja vääntyilin. Välillä nousin ylös ja sitten taas peiton alle. Ei tietoakaan unesta.

Puoli viiden aikaan taas kyllästyin ja annoin itselleni luvan nousta keittämään kahvia. Nyt jo puolitoista kannullista mennyt. Ihme kyllä, vieläkään ei oikein väsytä. No, kai jossain vaiheessa taas hyydyn.

Mietin paljon asioita viime yönä, pystyin jopa pitämään itseni ihan rauhallisena tätä tehdessäni. Tiedän, että on asioita, joista en tule tämän elämän aikana selviämään. Olen sotkenut niin pahasti joskus joitakin juttuja. Viime yönä tajusin oikeasti, että langat ovat näiltä osin todellakin pudonneet käsistä ja kadonneet lopullisesti. Sekään ei jostain syystä saanut minua panikoimaan. Jostain hyppäsi ajatus, että kun nämä asiat on jo kuitenkin menetetty, kun niitä ei pysty millään saamaan takaisin, mitä syytä niistä enää on hötkyillä? Antaa mennä. Toivottavasti en ala ajatella noin niistäkin asioista jotka vielä jotenkuten ovat minun hallinnassani. Sitä minä pelkään, että lopulta päätän päästää irti ihan kaikesta, siitäkin vähästä, mitä vielä on jäljellä. Jos päädyn samaan kuin kerran aiemmin, en usko että enää saan uutta tilaisuutta. En usko että pääsisin sieltä enää ylös.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, jotka sitä viettävät. Minulle se vain yksi päivä muiden joukossa.