Eli siis huomenta. Sain sitten lopulta taas aamulla nukuttua kuitenkin. Yön pyörin taas välillä petissä ja välillä muuten ympäri kämppää. No, osansa tekee tuo flunssakin joka ei nyt tällä kertaa päättänyt jäädä poilas-asteelle vaan kasvaa pikkuhiljaa. Ei saa nukuttua kun nenä on tukossa ja/tai vuotaa koko ajan jne. Istuma-asento varmaan olisi paras nukkumiseen nyt, täytyy kokeilla sitä illalla. Muuten lämmintä juotavaa, lähes koko ajan kun suu on kuiva kuin Saharan autiomaa. Niistämistä, köhimistä ja aivastelua. Ensimmäinen hyvää, toinen, pahaa, kolmas rahaa...miten sitten jatkuukaan? Ymmärrystasokin laskee aina flunssassa, ainakin meikäläisellä. Ei tunnu mitään jäävän pään sisään. Veljen kanssa yritin jutella eilen, tai hän yritti jutella minun kanssani, sanotaan niin päin. Puolia asioistaan en ymmärtänyt, pitää kysellä uudestaan kunhan hän ilmaantuu.

Heh, sitten kun vihdoin aamulla nukahdin, näin unta että heräsin, nousin ylös ja katselin kun valokuituenkeli heilutteli katonrajasta eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Sitten heräsin enkä meinannut päästä ylös kun peitto oli taas vanginnut minut, lopulta pääsin otteesta ja katselin kun valokuituenkeli heilutteli katonrajasta ja ihmettelin miten se voi heilutella kun eihän sen käsien pitäisi liikkua. Yhtään ei ollut ihmeellistä että se leijui siellä katon rajassa. Sitten heräsin, nousin ylös, laitoin valot päälle ja aloin miettiä olenko nyt hereillä vai "hereillä". Lopulta tajusin olevani oikeasti hereillä kun se enkeli nökötti kiltisti pöydällä omalla paikallaan eikä heilutellut. Mutta onko ihme jos on väsynyt kun unessakin vaan heräilee koko ajan?

Jos nyt tiistaihin mennessä vähän hellittäisi räkätauti ja saisi edes vähän korjattua unirytmiä, silloin kun pitäisi jo töihin. Iltavuoro onneksi silloin, mutta kuitenkin. Hoen tuota töihinmenoa täällä, jotta olisi edes yksi asia jonka muistaisin oikeaan aikaan :)

No, eiköhän tämä tästä.