Huomenta.

Viime yönä ei sitten taas nukuttanutkaan. Soittivat radiossa joululauluja, kuuntelin sitten niitä ja sytytin pari kynttilää muuten pimeään asuntoon.

Kuume laski jo illalla, eikä ainakaan vielä ole palannut. Tuossa puoli kuuden aikaan kävin pikaisesti ulkona sauhuilla sillä välin kun kahvinkeitin teki tehtävänsä. Kuu yritti aina välillä jostain pilvien raoista esiin, muttei tainnut voittaa sitä kilpailua. Tuuli käy melkoinen. Satuin siinä vilkaisemaan metsään päin ja ajattelin että mitähän tuollakin pimeässä liikkuu. Mielikuvitus pääsi valloileen ja minä aika nopeasti sisälle.

Vaikka lunta ei maassa olekaan ja muutenkin joulumieli kateissa(onhan siihen jouluun kuitenkin vielä aikaa), aloin silti yöllä miettiä jouluaattoa. Tai itseasiassa viime vuoden jouluaattoa. Silloin kun 2 nelijalkaista karvakuonoa vielä olivat täällä(taas jauhan tästä, anteeksi).

Ostin niille kavereille joululahjaksi viiliä. Siitä ne pitivät, niin ja makaronista. Viili oli oikein herkkua, rakastivat sitä. Sellainen herkku, jota tarjottiin juhlapäivinä, niin kuin jouluna ja syntymäpäivinä. Siis normaaliruoan seassa. Silloin kupit tyhjenivät vielä nopeammin kuin muuten, ja muutenkin ne tyhjenivät todella nopeasti. Siinä ei kauan nokka, tai siis kuono, tuhissut. En muuten vieläkään ole heittänyt niitä kuppeja pois.

Perinteisen aattoillan kävelynikin tein niiden pikkuisten kanssa. Ennen en ollut sille retkelle ketään mukaan kelpuuttanut. Se on aina ollut sellainen "minun oma"-juttu. No, niiden rakkaiden olentojen kanssa kierrettiin silloin kylää ja tervehdittiin hyvän joulun-toivotuksin vastaan tulleet karvaiset kaverit sekä niiden omistajat. Paljon muita ei siihen aikaan liikkunutkaan. Jokainen lumipenkka oli nuuskittava. Muutamaan lumipenkkaan oli syöksyttävä mahalleen. Siis ne nelijalkaiset, en minä. Niiden kanssa retki kesti pidempään ja oli vielä hauskempaa. Pimeyskään ei haitannut, kun oli kaksi henkivartijaa mukana. Se on muuten aina ollut ihanan rentouttava retki, katsella ikkunoissa ja pihoilla palavia valoja, kuunnella hiljaisuutta, rauhan pystyy melkein haistamaan ilmasta. Tänä vuonnakaan en siitä aio luopua, en vaikka mikä olisi. Nyt taas totuteltava tekemään se yksin. Ja tänä vuonna sitten varmaan ilman sitä luntakin.

Aion käydä niiden kahden kaverin lempipaikassa ja toivottaa kuitenkin heille hiljaa mielessäni hyvää joulua. Vaikkeivät enää siinä vierellä olekaan. Ja olkoon sitten miten typerää ja naurettavaa tahansa.