Olipahan hieman erilainen aamu. Uskollisesti edelleen laitan kellon soimaan vaikka siitä ei olekaan mitään suurta hyötyä ollut. Vaihdoin puhelimen herätysäänen Nyt siinä soi Kalinka. Luulisi olevan sen verran ärsyttävä että on pakko nousta ainakin sammuttamaan se.

Oli se sen verran ärsyttävä että vastoin tapojani tällä kertaa kuulin kun se soi. Mitään vaan ei tapahtunut. Tajusin että kello soi ja jotenkuten ehkä tajusin että silloin pitäisi nousta mutta eväkään ei liikahtanút. Se menee automaattisesti torkulle jos sitä ei sammuta. Tänään torkutti melkein pari tuntia ennen kuin sain itseni ylös. Aina välillä nukahdin uudestaan ja sitten taas heräsin siihen ääneen, mitään ei tapahtunut silti.

Ehkä osansa teki se että vielä tuossa puolen yön aikaan vanhempi veli pyysi minut pelaamaan pokeria. Tällä kertaa en kaikkia voittanut, mutta tulin toiseksi. Ei huono suoritus minulta. Peli kesti melkein kahteen saakka yöllä. Enkä minä nukuttua saanut sitten heti sen jälkeen. kelloa en tosin vilkuillut sitten enää, on kai sekin jotain.

Näin unta hevosesta joka veti jotain kärryjä. Kärryissä oli joku ihminen mutta häntä ei edes kunnolla näytetty, en tiedä kuka oli ja mihin katosi. Ilmeisesti siinä unessa tunsin tuon hevosen mutten ollut nähnyt vuosikausiin. Kun se näki minut, kääntyi oitis tuohon pihaan minun luokse, se oli todella iloinen jälleennäkeminen. Oikeassa elämässä tykkään kyllä katsella hevosia, kaukaa. Lähelle en uskalla mennä, ovat kai vähän liian isoja eläimiä minun makuun.

Pää on kuin jossain sumussa taas, ei oikein meinaa tajuta mistään mitään. Veikkaan että jos joku kysyisi nimeäni, en tällä hetkellä osaisi vastata, en ainakaan miettimättä ensin pitkään. Ehkä pääni on vieläkin unessa, vaikka olen juonut melkein pannullisen todella vahvaa kahvia. Vahingossa ja kai sitten unissani keitin siitä vähän liian vahvaa. Mutta kaiken juon, minä en hukkaan heitä vaikkei se kovin hyvää olekaan. Saanpa ainakin vatsani sekaisin jos en muuta. On sitten tekemistä loppupäiväksi.

Luultavasti järkevämpi vaihtoehto olisi mennä takaisin peiton alle ja nukkua koko päivä, mutta olenko muka joskus väittänyt järkevä olevani?