Noniin...enhän täältä tämän kauempaa osannut poissa olla taas. Ikävä tuli. Tästä on jo tullut jokapäiväinen osa elämää.

Kiitos kaikille viesteistänne kommenttilaatikkoon...tuntui jotenkin ihmeelliseltä huomata että minua kaivataan tänne takaisin.

Pääni ei edelleenkään ole suostunut täysin selvittämään kaikkia ajatuksiani. Olen eilisen ja tämän päivän ahdistellut(onko se sana?) itsekseni. Illalla se tuntuu vaan pahenevan mitä lähemmäksi nukkumaanmenoaika tulee. Yöllä pyöri ja kiemurtelen peiton alla ja itkeskelen vähän väliä...olo on tuskainen. Toissapäivänä ja eilen ajattelin nukkumaanmennessäni(tai siis sitä yrittäessäni) että toivottavasti huomista ei tule. Että voisinpa vaan laittaa silmät kiinni ja nukkua, heräämättä enää ikinä. Ja tänäänkin toivon sitä, juuri nytkin. Mutta huominen tulee aina, uudestaan ja uudestaan, tahdoin taikka en.

Tiedän kyllä mikä asia on tuupannut minut tuohon...tiedän mikä se on mikä on ollut ihan liikaa. En kuitenkaan kerro sitä täällä, vieläkään. Sen verran häpeän. Ehkä sitten joskus, vanhana harmaapäisenä mummelina kun istun kiikkustuolissa tohvelit jalassa kissa sylissä, silloin ehkä voin sen paljastaa. En usko että aiemmin. Ainakaan nyt ei tunnu siltä.

Olen tehnyt erään ison päätöksen kuitenkin, saadakseni asioita järjestymään. En kerro siitäkään tämän enempää, mutta toivon, lähettäkää minulle ajatuksen mukana voimia huomenna aamupäivällä. Tulen tarvitsemaan niitä, ja paljon. Nämä asiat täytyy saada järjestykseen. Ja pian.

Mutta muuten...olen palannut :) iloksenne(ja riesaksenne).