Kauppa- ja samalla kaupunkireissu tuli tehtyä. Samalla poikkesin kahvilla yhdessä kahvilassa, tosin valitsin taas väärän ajan, oli aika täyttä kun oli koulut loppuneet tältä päivältä ja koululaiset vallanneet taas koko paikan. En ikinä muista että se heidän kantapaikkansa.

Myöhästyin kahdesta takaisin päin tulevasta autosta, tai siis ensimmäisestä myöhästyin oikeasti vahingossa ja toisesta tahallani kun ei huvittanut yhtään kotiin tuleminen. Haahuilin vaan itsekseni ympäri kaupunkia enkä oikein tainnut itsekään tietää joka risteyksessä mihin päin  lähtisin. No, kotiin oli palattava, joten täällä ollaan.

Tahto, hyvät aikeet sun muut tuntuvat pakenevan taas hyvää vauhtia. Ja ne viimeisetkin mielenkiinnon rippeet. Tilalle ilmaantunut taas lisää ajatuksia kuten: "Ei tästä kuitenkaan mitään tule, turha edes yrittää, olen ihan liian tyhmä tuohonkin asiaan, mitä väliä silläkään sitten on..." jne.

Ja tämäkin viikko on vasta alussa...