Väsymys ja uupumus iskivät taas oikein kunnolla. Ajatuksetkin ovat sitten taas sen mukaisia. Tiedän kyllä että tämä menee taas ohi, tulee hyviä päiviä. Mutta tällä hetkellä se ei lohduta. Pitää johonkin nämä tämänhetkiset ajatukset saada. Ja mihinkäs minä muualle.

Tahtoisin löytää jostain oikein syrjästä, kaukaa kaikesta ja kaikista, jonkun oikein syvän ja pimeän luolan. Ryömisin sinne, ihan perälle saakka ja kävisin makaamaan selkä kylmää kiviseinää vasten. Käpertyisin ihan pieneksi ja olisin ihan hiljaa, toivoisin ettei kukaan koskaan ikinä löytäisi minua. Pysyisin siellä poissa kaikkien tieltä kunnes lopulta kuolisin pois.

Joskus tuntuu että kaikille olisi parempi jos en olisi koskaan syntynytkään. Tällainen turha, tyhmä idiootti, Täysi surkimus. Pelkkä riesa kaikille. Ei osaa mitään, ei tajua mistään mitään. Eikä koskaan osaa olla millään tavalla hyödyksi kenellekään. Aina tiellä.

Nyt tuntuu siltä. Ja se sattuu.

Toivottavasti huomenna on vähän paremmin.