Pitkästä aikaa ajattelin hetken rupatella yhden tutun kanssa. Kysellä kuulumisia jne. Ja kai kaipasin ihmisen ääntä tai jotain. Oli kovin yksinäinen ja orpo olo. Ja muistin joskus joidenkin sanoneen etttä olisi kiva jos soittelisin joskus heillekin päin.

Otin puhelimen käteeni ja valitsin numeron. Hälyttää. Hälyttää. Ei vastaa.

Valitsin sitten toisen numeron. Hälyttää. Hälyttää. Ei vastaa.

Valitsin vielä kolmannen numeron. Hälyttää. Hälyttää. Ei vastaa.

Siinä vaiheessa luovutin. Olisi varmaan pitänyt ensin kysyä tekstiviestillä lupa että saako soittaa. Mutta kun ei minultakaan koskaan kysytä, soitetaan vaan ja minä vastaan. Ja joka kerta saan jossain vaiheessa puhelua paskaa niskaan oikein kunnon ämpärillisen.

Nämä kolme ihmistä joille yritin soittaa ovat ainoat noista soittajista joihin vielä olen pitänyt jonkinlaista yhteyttä. Muita ei sitten olekaan. Aloin miettiä, miksi pidän heihinkään yhteyttä. Siis eihän kenenkään ole pakko aina vastata kun soitan, ei todellakaan. Nämä eivät vastaa koskaan. Ja soittavatkin vain silloin kun ämpäri on täynnä ja vaatii tyhjennystä. No, nyt se on loppu. Poistin nämäkin numerot puhelimesta. Ja päätin pitää en-vastaa-puheluihin-loman. Saa nähdä kauanko se kestää.

Jos aiemmin tunsinkin itseni yksinäiseksi, nyt tunnen olevani superhyper-yksinäinen. Mutta siltikään en suostu ottamaan enempää paskaa niskaani, minulla on sitä ihan omasta takaa tarpeeksi. Tämä päätös pitää, olkoonkin että tunnen olevani täysi paska näin tehdessäni. Ja vieläpä aika yksinäinen paska.

Ja sen lisäksi käytän näköjään järkyttävää kieltä. Anteeksi. Se onkin sana jonka osaan hyvin. Anteeksi...

Tämä taitaa nyt vetäytyä tuonne oman kotikolonsa nurkkaan yksin itkemään. Ei siis mitään uutta auringon - tai kuun - alla.