Kyllä vain, minä täällä hereillä jo. Vähillä unilla mutta kuitenkin.

Eilen tuli tosiaan oltua karaokessa, suurimmaksi osaksi vain kuunteluoppilaana tällä kertaa, yhden kipaleen lauloin yksin ja yhden veljen kanssa. Ja olihan siellä taas tämä eräs jolla on niin kaunis hymy. Sain hänestä taas saattajan kotiin, tällä kertaa ei tullut sisällä käymään kun kuulemma aikainen herätys huomenna. Silti, seisoimme ulkona juttelemassa yyli tunnin. Jostain vaan sitä juttua riitti, tällä kertaa vähän vakavammista aiheista. Hän kertoi minulle asioita elämästään ja minäkin rohkaistuin kertomaan jotain. En mitään hirmu kamalia juttuja mutta jotain kuitenkin. Menin puoli neljän aikoihin vasta petiin ja heräsin puoli viiden aikaan, sitten kuuden aikaan ja lopulta puoli kahdeksan aikaan päätin nousta kun ei tuntunut taas tulevan nukkumisesta mitään.

Ennen kuin lähti kävelemään kotiinsa, hän kehotti minua pysymään hengissä, jos ei muuten niin edes siksi että hän käskee. Ei kuulemma halua menettää enää yhtään kaveria. Hän siis oikeasti pitää minua kaverina. Se oli aika hämmentävää, koska en kuitenkaan oikeasti osaa oikein uskoa että joku voisi tahtoa minusta kaverin itselleen. Ei ainakaan jos näkee minut ja jos vielä juttelee kanssani kasvotusten. Ainakin sellaiset ihmiset ovat todella harvassa...

On jotenkin vähän surullinen olo, ollut oikeastaan eilisillasta lähtien, mutta eilen niin vähäisesti että en edes isommin kiinnittänyt huomiota. Tuntuu että se lisääntyy ja tulee koko ajan taas voimakkaammaksi. Tai ehkä se on sitä, että kun koko viikon ollut työn touhussa eikä ole ehtinyt ajatella mitään, niin nyt kun tälle päivälle ei ole suunnitelmissa muuta kuin pyykkäystä, nyt ehtii ajatella sitten. Vähän pelottaa miten paljon ajattelen illalla. En edes halua tietää. Mutta yritän pysyä hengissä.