Heräsin ihme kyllä jo puoli kahdeksan aikaan ilman kellonsoittoa. Taidan jännittää sitä huomista niin paljon. Eniten mietin sitä että saanko itseni hereille tarpeeksi aikaisin. Laitoin jo nyt kellon huomisaamulle soittamaan kuudelta, etten varmasti unohda sitä. Mutta heräänkö siihen varmasti? En luota siihen, en ollenkaan. Vai pitäisikö valvoa koko yö niin olisi varmasti hereillä aamulla? Tai sitten ei olisi.

Toiseksi mietin sitä, saanko aamulla sen ihmisen kiinni puhelimella, jonka kanssa pitäisi sitten mennä töitä tekemään. Ei ole vastaillut lukuisiin soittoihini. Tiedän kyllä minne päin minun on täältä lähdettävä, olen useasti kulkenut tuota tietä pitkin naapurikylään, eikä matka ole edes kovin pitkä, mutta en tiedä minne sinne minun pitäisi ilmaantua ja mihin aikaan.

Lisäksi en voi olla miettimättä, mahtaako hän edes haluta ketään mukaan sotkemaan kuvioita. Minut vain määrättiin sinne, ja toki haluan itsekin kokeilla että miten jaksan ja on hyvä että on edes tuttu ympäristö, mutta mitä jos hän onkin sitä mieltä että ei tarvitse minua sinne soheltamaan...mitä jos olen vain tiellä ja häiriköin hänenkin työntekoaan? Hermostuttaa luvattoman paljon, tekisi mieli jättää menemättä, livistää, juosta karkuun, piiloutua johonkin mistä minua ei kukaan löytäisi. Tiedän silti, että en tee niin, en voisi. En ikinä antaisi itselleni anteeksi jos niin tekisin. Mutta sen sanon että houkutus on suuri. Mielessä pyörii lakkaamatta lause: "Mihin olet taas itseäsi työntämässä?"