Loman avaus sujui mukavasti, vaikka luulimmekin alkuun veljen kanssa että lähdimme turhaan baarissa käymään, ei ollutkaan karaokea vaan ihan livemusiikkia, jotain tuntemattomia tyyppejä jotka lauloivat muiden kipaleita, mitään omaa heillä ei varmaan ollut. Ilta muodostui kuitenkin mukavaksi. Yllättäen ihastukseni kohde oli siellä myös, olisin luullut ettei hän viitsi istua siellä kun ei karaokea ollut. Kuitenkin hän hakeutui seuraamme ja siellä istuimme sulkemisaikaan saakka, jonka jälkeen lähdimme kaikki yhdessä veljen asunnolle istumaan, pelaamaan pelejä ja juttelemaan. Päätin viimeistään nyt unohtaa tunteeni häntä kohtaan ja yrittää olla pelkästään kaveri hänelle. Hän kun kertoi jo suunnittelevansa punapäänsä kanssa avioliittoa. Parin vuoden kuluessa kuulemma, kun punapää saa opiskelunsa päätökseen. En kuitenkaan halua kaveria menettää
Näin myös työkaverin siellä, oli tullut miehensä kanssa tanssimaan ja päätti siinä sivussa sitten juottaa minulle olutta tuopin toisensa perään. Samalla kehui kaikille ohikulkijoille kuinka hyvää työtä olin tehnyt, kuinka koulu ei ole koskaan ollut niin puhdas ja ikkunatkin niin kirkkaat että...hieman tuli epämukava olo kun niin hehkutti, mutta toisaalta on mukavaa kun työjälki miellyttää. En vaan ole tottunut kehuihin. Tänään pitäisi toisen työkaverin tulla käymään, pitää laittaa kämppä kuntoon ennen sitä. Hankkia jostain maitoa kahvia varten jne. Veli oli eilisen päivän aikana leiponut kakun, lupasi siitä tarjottavaa nyt kun vieras on tulossa taloon.
Huomenna on "siskon" synttärit. Isä lupasi leipoa täytekakun. Minulla onnettomalla ei ole edes lahjaa hänelle, kortin tein kyllä. Toivottavasti hän pitää siitä, en oikeasti osaa kovin hyvin mitään kortteja tehdä, mutta...ajatus kai tärkein?
Kommentit