Onpahan pitkä päivä. Töistä tultua olen lukenut Stephen Kingin Kauhun vuodenaikoja. Ei mielestäni vastaa nimeä, ei jotenkin ollenkaan tarpeeksi kauhua tai jännitystä tai jotain. Itse asiassa melko tylsääkin.

Olin laskenut rullaverhon jo alas kotikolossa ja äsken kun en enää jaksanut tavata kirjan sivuilla olevia sanoja, ajattelin että kellokin varmaan jo lähempänä puolta yötä, että parempi lopettaa lukeminen ja alkaa nukkumaan. Yllätyin melkoisesti kun näin että eihän kello vielä ole edes yhdeksää. Jotenkin olin vaan täysin varma että on jo yö. Tosin olen kyllä muutenkin elänyt tänään mielessäni jo torstaita, vaikka moneen kertaan olen itselleni toitottanut että on vasta keskiviikko.

Kelloon vilkaistessani ajattelin ensin että no kai tähänkin aikaan voisi jo nukkumaan mennä. Mutta, jokin nyt toitottaa minulle että ei vielä, vielä on hyvää aikaa tehdä vaikka mitä, ota imuri esiin, tamppaa eteisen matto, pyyhi pölyt, mene, tee, juokse jo! Tämä on käsky eikä kehoitus! Yhtäkkiä tunsin itseni ihan loppukuittirättipoikkiväsyneeksi. Näin väsynyt en ole taas vähään aikaan ollutkaan. Tiedän senkin, että en saisi nukuttua ihan heti, en ennen kuin onnistun vaientamaan tuon perhanan äänen päässäni joka käskee pitää vauhtia yllä ja menemään ja tekemään kaikkea yhtä aikaa ja nyt heti eikä huomenna....ahdistavaa....