...lähdin käymään kaupassa, nuorempi veli lähti kuskiksi ja hän halusi ehdottomasti käydä kahvilla vanhemman veljen ja hänen avonsa luona. Olin aika paniikissa, kun muistan vielä liian hyvin mitä tuli tehtyä ja sanottua kun viimeksi nähtiin. Mutta eivät he olleet moksiskaan, ei edes se jonka edessä mokailin kaikista pahiten, "siskon" veli siis. Alkuun en edes kehdannut katsoa häntä silmiin mutta kun hän vain heitteli vitsejään ja oli ihan normaalisti seurassani, aloin minäkin jo hymyillä. Huhhuh. Ilmeisesti en ainakaan niin pahasti mokaillut että olisin porttikiellon saanut heidän asuntoonsa. Tupakkaa kyllä kului paljon, kuten tällä viikolla muutenkin, paljon enemmän kuin normaalisti. Ja nyt on vasta tiistai.

Sen verran ottaa kyllä kaikki päähän ja masentaa vieläkin että ostin sitten oikein kunnolla suklaata. Ja minun kun piti päästä siitä eroon lopullisesti. Se on minulle kuin huumetta. Aina kun tuntuu liian pahalta, ei kun suklaata ostamaan. Eikä se ole mikään pieni määrä. Olen tässä kolmen kuukauden aikana saanut painoa ihan kiitettävästi putoamaan, mutta nyt sitä on varmaan tullut taas takaisin ainakin jonkin verran. Sekin masentaa.

Ei mikään älyttömän kiva fiilis vaikka ihan normaalisti seurassani oltiinkin tänään. Väsyttää tuo työkin todella paljon. Nyt kadun tällä hetkellä sitä että menin allekirjoittamaan jatkosopimuksen vielä kolmeksi kuukaudeksi. Muuten huominen olisi viimeinen päivä ja saisin rauhassa piiloutua peiton alle turvaan taas. Ei vaan jaksaisi millään miään.

Kaipaisin myös kipeästi maisemanvaihdosta edes hetkeksi. Se voisi tehdä hyvää. Olla hetki jossain ihan muualla, ajatella ihan muita asioita...mutta kun se ei ole mahdollista niin turha edes haaveilla siitä. Tulee vaan entistä pahempi mieli kun haaveista täytyy palata takaisin tähän samaan....

En tiedä mitä tästä vielä tulee...