JOS SUA EI OIS OLLUT

jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut

ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan

tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää

en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin

olet joka ikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut

oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
vuoteeseeni kuvitellut
sulle kadulla puhunut

hiljaisuutena öissä
ääriviivoissa pihakoivun
ilman sua oon kuin vöissä
ilman sua lakastun

saanhan susta kiinni pitää
vaikken sua oikeesti enää nää

en tahdo irtikään päästää
siis ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin

olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut

oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa

kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa

olet jokaikinen yön ääni
osa lempeää valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa

oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

-Kaija Koo-

On taas alakuloinen olo. Alakuloinen ja yksinäinen. Silloinkin kun ympärillä on ihmisiä. En tiedä miksi mutta on kuitenkin.

On mukava keksiä mielessään itselleen ystäviä, ihmisiä joille oikeasti merkitsen paljon, ihmisiä jotka merkitsevät paljon minulle. Ei ole kuitenkaan mukavaa palata kuvitelmista todellisuuteen, tähän yksinäisyyteen......

Olen vielä tämän viikon kurssilla josta minulle ei ole ollut mitään hyötyä. Olen ottanut sen siltä kannalta että ainakin näen ihmisiä. Muttei sekään auta tähän. Ei sielläkään ole ketään jonka kanssa voisin kuvitella olevani tekemisissä kurssin ulkopuolisessa elämässä. Olemme kuitenkin niin erilaisia vaikka meissä on jotain samaakin, liian vähän samaa. Toiset ovat niin itsevarmoja, tietävät kaikista asioista paljon enemmän kuin minä...vaikka yritän esittää itsevarmaa, oikeasti tunnen itseni taas maailman tyhmimmäksi olennoksi ja tekee mieli pyytää taas anteeksi syntymääni.

Kurssin päättäjäiset ovat perjantaina, ensi viikolla palaan takaisin töihin. Siellä minulla on paras työkaveri mitä milloinkaan olen tavannut, silti sekään ei innosta. Mieluiten katoaisi taas jonnekin, muuttuisi näkymmättömäksi, lakkaisi olemasta. Mikään ei taas kiinnosta. Tahtoisin vain olla omissa oloissani ja silti, samalla kaipaan aitoa ystävää, ihmistä joka oikeasti välittäisi minusta juuri sellaisena kuin olen. Kuulostaa taas typerältä ja ristiriitaiselta ja kai sitä onkin....

Miksi on pakko olla olemassa?